bookmate game
fi
Ljud
Malin Edholm

Joulutoive - eroottinen novelli

Lyssna i appen
"Tunnen olevani höyhenenkeveä ja minua huimaa. Kätemme tutkivat toistemme vartaloita, ja vaatekappale vaatekappaleen jälkeen putoaa lattialle. Kun riisun hänen paitansa huomaan, ettei hänellä ole rintaliivejä. Nännit törröttävät jäykkinä. Kiskon huuleni irti hänen huuliltaan voidakseni maistaa toista nänniä. Hieron hänen pieniä kiinteitä rintojaan samalla kun imen ja näykin niitä varovasti. Kuinka olenkaan kaivannut tätä."



On vasta lokakuu, mutta ensilumi on jo satanut. Tovasta on juuri tullut sinkku. Hän rakastaa lunta, joulua ja kaikkea siihen liittyvää, mutta miten hän pystyisi tällä kertaa nauttimaan ja iloitsemaan mistään, koska tuntee olonsa niin toivottoman yksinäiseksi? Hän kaipaa elämäänsä ihmistä, jonka ottaa syliin, ja jonka kanssa rakastella. Kun hän sitten eräänä päivänä iskee paikallisessa kahvilassa silmänsä maailman kauneimpaan ja seksikkäämpään tyttöön, hän tietää, että tätä mahdollisuutta ei saa hukata. Tovan on kerta kaikkiaan saatava tavata tyttö uudestaan.

Malin Edholmilla on korkeakoulututkinto sukupuolentutkimuksesta. Hänen tavoitteenaan on luoda seksikkäitä kertomuksia, jotka haastavat yhteiskunnan normeja. Malin Edholm on kirjoittanut useita eroottisia novelleja.
0:48:30
Förlag
LUST
Översättare
Kim Lilja
Utgivningsår
2019
Har du redan läst den? Vad tycker du om den?
👍👎
fb2epub
Dra och släpp dina filer (upp till fem åt gången)